Lokakuussa, ensimmäisenä viikonloppuna 2012 Tsekin Liberecin jääkiekkoareenalla järjestettiin koiraurheilun maailmanmestaruuskisat. Vastaavia eri puolilla Eurooppaa järjestettyjä kisoja olivat Kaitsu Oulusta ja Makke Taivassalosta käyneet töikseen valokuvaamassa ja raportoimassa monesti aikaisemminkin.  Koska tällä kertaa kisat järjestettiin melko lähellä, päätettiin retki tehdä kaksipyöräisillä.

Makke oli hankkinut vuotta aikaisemmin ja 45 vuoden ajotauon jälkeen ensin Suzuki GS 500:n, joka oli vaihtunut nopeasti Hondan Pan European ST 1100 matkapyörään.

Kaitsulla ajotaukoa oli ehtinyt kulua 50 vuotta. Kesäkuussa 2012 hankittu Piaggion Hexagon 180  vaihtui jo syyskuussa hieman tehokkaampaan Piaggion M3 /250 kolmipyörä-skootteriin.

Huom. karttaa suurenee klikkaamalla sitä

  Makken Pannari ja Kaitsun 3-pyörä

Seitsemän päivän matkalle laadittiin tarkka käsikirjoitus, minkä pohjalta varattiin kaikki hotellit ennakkoon. Samalla maksettiin myös varatut lauttamatkat, mikä sekin osaltaan sitoutti noudattamaan retken käsikirjoitusta.

Matkan oli määrä alkaa Helsingin Länsisatamasta ja päättyä viikkoa myöhemmin Turun satamaan.

Pyörä kiitolinjaan

Kaitsu päätti kokeilla kuinka vaivattomasti moottoripyöräksi luokiteltava maxi-skootteri saadaan Oulusta Helsinkiin kiitorahtina, sillä sääennuste lupasi pohjois- ja keskisuomeen varsin runsassateista ja tuulista ajoa lauttamatkaa edeltäväksi päiväksi (2.10.2012).

Valmiiksi matkavarustein ja valokuvausvälinein lastattu skootteri ajettiin Vähälä Oy:n Oritikarin rahtiterminaaliin, jossa sen oli määrä olla ennen iltaviittä.  Pyörän sisäänjättö paperitöineen sujui terminaalissa joustavasti.

Kaitsu kertoi nukkuneensa kunnon yöunet Oulusta klo 21:30 lähteneen yöjunan makuuvaunussa. Pasilassa juna oli aamuseitsemältä ja kuski Metsälän Maaliikennekeskuksessa puolta tuntia myöhemmin, josta kiitos vastassa olleen kaverin. Pyörän nouto Vähälä Oy:n terminaalista sujui sekin ongelmitta ja nopeasti.

Rahtilasku 130 € sekä junalippu 70 € tuntuivat ihan kohtuulliselta, koska siinä säästyivät kuitenkin yhden hotelliyöpymisen ja reilun 600 km:n polttoainekulut.

Makke oli saapunut Taivassalosta Helsinkiin edellisenä iltana. Länsisatamassa oli tapaaminen sovitusti klo 09:30. Lautan lähtöjonossa oli lisäksemme kaksi muutakin moottoripyörää, jotka molemmat olivat Moto Guzzeja.

Ensimmäinen ajopäivä (3.10. ke)

Varsinainen Liberecin Fotosafari alkoi Helsingistä Tallinkin 10:30 lautalla Tallinnaan, jossa oltiin myöhäisemmästä lautasta johtuen hieman puolen päivän jälkeen.

Useammilta aikaisemmilta automatkoilta molemmille tutun Via Baltican kunto Viron ja Latvian osalta oli kohentunut huomattavasti takavuosista, mistä on kiittäminen EU-tukien. Tiestöä paranneltiin edelleen, ja edessä oli säännöllisin väliajoin tiekoneita töissä.

Ensimmäisen ajopäivän ja noin 380 km:n ajon päätteeksi yöpyminen oli varattu Latvian Bauska nimisessä pikkukaupungissa. Siellä Hotelli Berzkalnin asiallisessa huoneessa tarpeellisin mukavuuksin nukuttu yö maksoi 17,50 € / henkilö. Aamiaisesta veloitettiin 5 €.

  Hotelli Berzkalnin pihalla Latvian Bauskassa.

Toinen ajopäivä (4.10. to)

Pyöriä varhain aamulla ajokuntoon pakatessamme tuulilasit olivat huurteessa, mutta lämpötila oli aamuauringossa jo lähes 10 astetta plussan puolella. Kaupungin laidalla sijainneesta hotellista oli matkaa Via Balticalle viitisen kilometriä ja pian taas matka jatkui edelleen luonnonlannoitteiden huumaavassa tuoksussa kohti Liettua ja Puolaa.

 Toisen ajopäivän aamuna valmistaudutaan Liettuan läpiajoon ja Puolan Brok’iin, jonne matkaa 496 km

Olimme ennen matkaa sopineet pyrkivämme noin 80 km/h keskinopeuteen, mikä onnistuikin helposti.

Tankkaustauot sovittiin pidettäviksi aina noin 170–200 km välein, joten satulassa istuttiin kerralla reilun parin tunnin rupeamia. Hyvillä tieosuuksilla vauhti nousi helposti toiselle sadalle, joten matka eteni ja pysyimme koko ajan muun liikenteen tahdissa. Via Baltica kulkee kuitenkin monien kylien läpi, jolloin ajonopeus putoaa 50–60 km/h.

Puolan rajan ylitimme heti puolen päivän jälkeen ja iltapäivän päättyessä olimme Brok nimisessä pikkukaupungissa, jossa majoitus oli varattu Hotel Dom Wczasowy Nadrzeczessa. Hotelli olikin erinomaisen sopiva moottoripyöräilijöille, koska sen sijainti oli hyvin rauhallisella alueella, jonne oli helppo löytää. Hotellin ystävällinen ja avulias isäntä näytti lukitun aitauksen, jonne saimme siirtää pyörät yöksi.

Ruokaa oli hyvää, huone oli erinomainen tarpeellisine mukavuuksineen, joten yöunet maistuivat molemmille matkalaisille. Yöpyminen maksoi 19,70 € miestä kohden sisältäen jopa aamiaisen.

  Puolan Brok’issa sijaitseva Hotel Dom Wczasowy Nadrzecze oli viihtyisä ja edullinen majoitustila melkein maaseudulla, jonne oli helppo löytää. Pyörät saatiin yöksi aidatulle piha-alueelle.

Kolmas ajopäivä (5.10 pe)

Koska edessä oli Varsovan läpiajoineen ajomatkaa yli 700 km, lähdimme liikkeelle niin varhain aamulla, ettei hotellin aamiaistarjoilu ollut vielä alkanut. Päätimmekin juoda aamukahvit ensimmäisen tankkauksen yhteydessä.

 Aamiaispaikkamme ensimmäisen tankkauksen yhteydessä hieman ennen Varsovaa ja sen uskomatonta aamuruuhkaa.

Varsovaa lähestyessämme jouduimme kenties pahimpaan aamuruuhkaan ikinä. Keskustaan vievä kolmikaistainen tie oli niin tukossa, että tippaakaan liioittelematta etenimme enintään 500 metriä puolessa tunnissa. Kun jono liikahti, se eteni parikymmentä metriä kerrallaan ja pysähtyi sen jälkeen taas moneksi minuutiksi.

Onnistuimme vihdoin pääsemään Varsovan läpi oikealle moottoritielle, vaikka se näytti vievän monta kymmentä kilometriä kohti itää. Jossain kohden tie oikeni kohden länttä, mikä olikin tavoitesuuntamme.

Puolassa ajamisesta

Puolassa rakennettiin EU-rahoituksella uusia moottoriteitä siihen malliin, että päivitetytkin navigaattorit näyttivät meidän ajelevan usein niin valkoisilla alueilla, joissa ei ollut ensimmäistäkään tietä näkyvissä.

Vasta vuoden 2014 jälkeen olemme oppineet sen, että Varsova kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa, mikäli sinne ei ole erityistä asiaa.

Moottoriteillä oli nykyisin kansainväliseen tapaan ilmoituksia seuraavista tankkauspaikoista. Lodzin ja Wroclawin välisellä upouudella moottoritieosuudella kerrottiin 50 kilometrin päässä olevasta Nesteen huoltamosta, jossa päätimme tankata. Perille päästyämme vastikään valmistunut  Neste Oilin asemarakennus oli kyllä pellon reunalla pystyssä, muttei polttoainemittareita oltu vielä asennettu paikoilleen.

  Vihoviimeisillä bensahöyryillä selvittiin tankkauspaikalle, koska edellinen, 50 km:n päässä ollut ilmoitettu bensa-asema (Neste) ei ollutkaan vielä avattu.

Seuraavaksi lähin tankkauspaikka löytyi runsaan 30 kilometrin päästä, jonne Kaitsun pienempitankkinen pyörä nilkutti vihoviimeisillä höyryillä.

Jotain kotoista tämänkin tankkauspaikan yhteydestä löytyi. Se oli tuttu Hesburger, jossa söimme tuplajuustohampurilaiset myöhäiseksi lounaaksi.

  Kotoinen Hesburgerin ravintola löytyi huoltoaseman yhteydessä lähellä Puolan ja Saksan rajaa.

Perille Tsekin Decinin myöhään illalla

Iltakuudelta siirryimme huomaamattomasti Görlitzin kohdalla Saksan puolelle ja melkein saman tien olimme jo Tsekissä. Lähes koko päivän ajan ajetut moottoritiet muuttuivat samalla motoristeille mieluisimmiksi mutkateiksi, ja matalat kumpuvuoret lisäsivät mukavia nousua ja laskuja. Illan pimeneminen aiheutti kuitenkin sen, että jouduimme pudottamaan reilusti ajonopeutta. Näkyvyys heikkeni nopeasti mutkaisessa ja mäkisessä maastossa hyvin lyhyeksi.

Saavuimme kahdeksan jälkeen illalla Decinin kaupunkiin, jota reunustivat vuoret kaikissa ilmansuunnissa. Hotel Formule osoittautui kaupungin laidalla toimivaksi viehättäväksi kesähotelliksi, jossa meidän lisäksemme ei juuri muita vieraita näin syksyllä enää tainnut olla.

  Näkymä hotelli Formulen ikkunastamme Decinin kaupungissa, Pohjois-Tsekissä.

  Näkymä hotellimme pihalta.

Hotellin yhteydessä toimivassa ravintolassa viettivät paikkakuntalaiset iltaa. Pyörät saimme aidatulle alueelle ja purettuamme ne siirsimme varusteet tilavaan huoneeseemme. Tämä kolmeksi seuraavaksi yöksi varaamamme majoitus käsitti ison eteisen lisäksi parvekkeen ja suurikokoisen kylpyhuoneen hintaan 20 €/ hlö / yö.

Sitten olimmekin valmiina yli 700 km ajon jälkeen kunnon illalliselle. Koska Helsingistä kolme päivää aikaisemmin lähdettyämme takana oli nyt jo noin puolet koko retken ajokilometreistä, päätimme juhlistaa tätä sopivilla ruokajuomilla aterian yhteydessä.

Seuraavat matkapäivät (6.-7.10. la-su)

Decinistä Libereciin, jossa työskentelimme lauantaina ja sunnuntaina, on matkaa 70 kilometriä. Pääosin hyvin mutkitteleva tie kulkee matalassa vuoristossa.

 Decinin kaupungista kohti vuoristotietä lähtiessämme aamuaurinko paistoi matalalta ja suoraan ajosuunnastamme eli kaakosta. Niinpä meidän oli pysähdyttävä ostamaan kotiin unohtuneiden aurinkolasien korvikkeet paikallisesta marketista.

Päivänvalossa ajaessamme eteneminen oli täyttä riemua, mutta iltapimeällä takaisin tultaessa olla erityisen tarkkana, koska tiet olivat molempina päivinä sateesta johtuen märkiä ja puista putoilevat lehdet tekivät ne paikoitellen hyvinkin liukkaiksi.

Puista putoilevat lehdet eivät olleet haitaksi kuivalla säällä, mutta iltapimeässä ja sateen jäljiltä piti mutkateillä olla todella tarkkana.

Varovaisuudesta meitä muistuttivat vielä vuorten rinteillä olleet lukuisat puiset ristit, joilla oli merkitty kuolemaan johtaneet onnettomuudet ja tieltä suistumiset. Kun vielä joidenkin ristien juurilla paloivat kynttilät ilmeisen äskettäisten onnettomuuksien johdosta, antoivat ne meille perustellun syyn edelleen pudottaa ajonopeuttamme. Vaikka näillä teillä alhainen nopeutemme hidasti muiden autoilijoiden etenemistä, ja näytti valojen vilkuttelun perusteella jopa ärsyttäneen ainakin osaa heistä, emme suostuneet tinkimään omasta turvallisuudestamme.

  Liberecin areenalla työskentelimme kahden päivän ajan. Palasimme kuitenkin aina iltaisin takaisin 70 km:n päähän Decinin hotelliimme.

6. matkapäivä (8.10. ma)

  Lähtö hotelli Formulesta kolme yöpymisen jälkeen.

Varhain maanantai-aamuna pakkasimme pyörät ja hyvästelimme hotelli Formulen ystävällisen henkilökunnan. Meillä oli edessä kiireetön ajopäivä, sillä edessä oli matkaa vain noin 500 kilometriä ja perillä Puolan Swinoujscien lauttarannassa tuli olla vasta iltayhdeksän jälkeen.

Heti alkumatkasta postitimme sukulaisille ja kavereille tuhdin pinkan ennakkoon valmistamiamme postikortteja, ja sitten teimme pienen näköalakierroksen Decinin ympäristössä, mikä johtui vain siitä, että eksyimme useamman kerran Saksan Dresdeniin johtavaa tietä etsiessämme.

Lopulta oikea väylä löytyi, ja reitti kulki jälleen matalien kumpuvuorten välisissä laaksoissa halki useiden kylien, joissa oli lukemattomia toinen toistaan viehättävimpiä pikku hotelleja.

Decinistä Saksan rajalle on vain kymmenkunta kilometriä ja Dresdeniin taas alle 60. Matka jatkui mukavassa puolipilvisessä säässä myös Saksan puolella samanlaisena vuoristotienä halki kylien ja laaksojen nousten välillä hieman korkeammalle vuorten rinteille.

 Hieman ennen Dresdeniä siirryimme moottoritielle ja siitä matka jatkui Berliinin sivuitse kohti koillista. Kolmisensataa kilometriä yksitoikkoista kolmikaistaista moottoritietä päristeltyämme siirryimme Puolan puolelle Gmina Kolbaskowon kohdalla, josta matkaa Szczeciniin sivuitse Swinoujscien satamakaupunkiin oli enää hieman toistasataa kilometriä.

  Taukopaikalla jossain Szczettinin  lähistöllä siirryttyämme Saksasta taas Puolan puolelle,

Swinoujscien satamakaupungin Shellillä tankatessamme sattui sitten mielenkiintoinen episodi, mikä on kerrottu jäljempänä. Tästä opiksi kaikille Itä-Euroopassa liikkujille: Yksin matkatessa kaksi erimerkkistä maksu/luottokorttia aina mukaan. Kaksin tai isommassa ryhmässä liikuttaessa varmistettava, ettei kaikilla ole vain yhden(saman)-merkkisiä kortteja.

  Ennen iltakymmentä pyörät oli kiinnitetty lautan omilla liinoilla autokannelle. Sitten menimme hyttiin ottamaan kuuden tunnin yöunet ennen kuin olisimme aamukuudelta Ruotsin Ystadissa.

7. matkapäivä (9.10. ti)

Lautan rantautuessa Ystadin satamaan Kaitsun navigaattorin piti olla asetettu osoittamaan Karlskronaan, josta tarkoituksenamme oli jatkaa Itämeren reunaa ja meille ennestään ajamatonta tietä Västervikiin asti. Sieltä liittyisimme tutulle E4:lle Norrköpingin kohdalla.

Kaitsun navigaattori lähti kuitenkin viemään meitä Karlskronan sijasta aivan eri suunnassa olevaan Karlstadiin, koska osoite on naputettu epähuomiossa väärin.  Siinä vaiheessa kun osoitesekoilu huomattiin, oltiin jo Malmössä, joka on aivan eri suunnassa kuin minne olimme menossa. Niinpä siirryimme suorinta reittiä E4:lle ja kohti Tukholmaa, joka on tullut molemmille tutuksi monilta aikaisemmilta automatkoilta.

Heti E4:lle päästyämme alkoi sataa. Vettä tuli nyt ensimmäisen kerran koko viikon kestäneen retkemme aikana. Tsekissä kyllä välillä oli satanut, mutta emme koskaan olleet silloin tien päällä.

Niinpä Etelä-Ruotsissa, ennen kuin sadeasut saatiin puetuiksi, ehdimmekin kastua melko pahoin. Myös jalat kastuivat, sillä kummankaan saappaat eivät pitäneet vettä. Noin 10 asteen lämpötila huomioiden meitä molempia alkoi siinä määrin paleltaa, että ajaminen alkoi tuntua ensi kertaa viikkoon hyvin työläältä. Jatkuvia sadekuuroja tuli koko matkan aina Nyköpingiin asti, jossa teimme päätöksen etsiä jostain sauna. Sellainen löytyi paikallisen hotellin kuntosalista, ja kunnon löylyissä vilunvärinät alkoivat loppua ja kohmettuneet jäsenet taas vertyä.

Vain yksi moottoripyörä ohitti

Saunan jälkeen myös taivas oli kirkastunut, joten matkanteko tuntui kuivissa vaatteissa taas mukavalle. Kovin montaa moottoripyörää ei ollut tullut vastaamme viikon aikana eikä yksikään pyörä ollut ajanut toistaiseksi ohitsemme. Se ei johtunut hurjastelustamme, vaan siitä, että Suomen tapaan Pohjois-Euroopassa ajokausi näyttäisi loppuvan syyskuussa. Noin 100 kilometriä ennen Tukholmaa meidän ohitti kuitenkin suomalaiskilvin varustettu punainen BMW K75 RT moottoripyörä, jonka kuljettaja heilautti reilusti kättään ohi ajaessaan.

Loppumatka sujui leppoisasti aivan viimeisiä kilometrejä lukuun ottamatta, sillä Vikingin terminaaliin löytäminen tuotti jälleen suunnattomia vaikeuksia. Varmasti lähes tunnin ajan kestäneiden yritysten ja harhaan ajojen jälkeen jouduimme jälleen kerran turvautumaan taksiin, joka edellä ajaen vei meidät perille.

Ajettuamme pyörät autokannelle, ne jouduttiin jättämään sellaiseen kohtaan, ettei niiden kiinnittäminen liinoilla ollut mahdollista. Tätä protestoituamme meille vain ilmoitettiin, että ”Viking ajaa siihen malliin, etteivät pyöränne kaadu”.

Vikingin Tukholma-Turku välillä ei ollut mahdollisuutta kiinnittää pyöriä edes omilla liinoilla saati varustamon.

Hieman huolestuneina siirryimme hytin kautta syömään illallista ja juhlistamaan erittäin onnistuneen työmatkan päättymistä. Päivän ajot tekivät harharetkineen 711 km ja koko viikon saldo Tallinnasta Tukholmaan 3300 km.

Tsekin retki päättyi virallisesti Tukholmaan. 

Viikon kestäneen matkan aikana käytiin seitsemässä eri valtiossa ja ajettiin 3300 km. Pohjois-Tsekin matalat kumpuvuoret, maukkaan mutkaiset tiet ja syysruskan värisävyt jättivät erityisen mukavat muistot. 

Erittäin onnistuneen Fotosafarin yksityiskohtia kerrattiin laivan illallispöydässä.

Mukavia kohtaamisia ja vähemmän mukavia sattumuksia

1. Jorma Viemerö Uudestakaupungista.

Olimme hyvissä ajoin 10.10.2012 aamulla Vikingin autokannella pakkaamassa pyöriämme, jotka olivat onneksemme pysyneet pystyssä. Siinä touhutessamme luoksemme saapui mieshenkilö esittäytyen Jormaksi Uudestakaupungista. Hän kertoi olevansa Iron Butt Finland nimisen yhdistyksen jäsen pyysi meiltä pientä apua. Oli kertomansa mukaan ajanut moottoripyörällä meille ennestään tuntematonta Iron Butt-ajoa (Rautaperäajo) ja ilmoitti tarvitsevansa kaksi todistajaa vakuuttamaan, että hänen BMW K75 RT pyöränsä sillä hetkellä lautassa. Totesimme pyörän samaksi, joka oli ohittanut meidän edellisenä päivä noin 100 kilometriä ennen Tukholmaa.

Tällä tapaamisella oli varmuudella merkittävä syy siihen, että meistä molemmista Liberecin kävijöistä tuli vajaan kahden vuoden päästä myös IBA Finlandin jäseniä.

Jälkeenpäin 63 vuotiaan Jorman meriittejä IBA:n ajorekistereistä selvitettäessä kävi ilmi, että hän on ensimmäisiä suomalaisia Iron Butt – ajajia suoritettuaan Burn Bunner 1500 (BB 1500) ajonsa kesällä 1999. Tämän tapahtuman pituus on 1500 mailia (2419 km) ja se on ajettava enintään 36 tunnin aikana.

Ajamissaan noin 40 erilaisessa IBA-ajossa takapenkillä on usein istunut Asta Luotonen. Muun muassa Gibraltarilta Nordkappiin 72 tunnissa (GN72) ajo kesällä 2004 on ajettu kahdestaan.

Kaikki IBA-ajot Jorma on ajanut BMW K75 mallin pyörillä. Kilometrejä hän laskeskelee ajaneensa liki 700.000.

Tätä juttua varten esittämäämme kuvapyyntöön tuli Jormalta vastaus, että vasemmanpuoleinen pyörä on vuoden 1964 mallinen Pannonia, jolla moottoripyöräily alkoi 1977. Oikealla on sama punainen BMW K 75 RT, joka ohitti meidät 9.10.2012 Tukholmassa. Kuvan saatteessa hän kirjoittaa: ”Pannonialla aloitin ja kuka tietää, jos sillä vaikka tämän aika pitkän matkan myös lopettaisin."   (Kuva Viemerön kotialbumista)

2. Tapaus Shell

Välttyäksemme monenlaisten käteisvaluuttojen mukaanoton matkoille, selvitämme aina etukäteen missä läpiajomaissa selvitään pelkästään luottokorteilla.

Puolan osalta totesimme, ettemme tarvitse lainkaan paikallista valuutta (Zloty). Kuitenkin ikäviä yllätyksiä välttääksemme tarkistamme aina huoltoasemilla ennen tankkauksen aloittamista polttoainemittareiden kyljistä mitkä luottokortit varmasti kelpaavat maksuvälineiksi.

Näin toimimme myös Swinoujscien Shellillä.

Makke meni oman tankkauksensa päätteeksi kassalle, joka ilmoitti, ettei Visa-luottokorttinsa kelpaakaan, koska Visalla ei saatu yhteyttä pankin järjestelmään. "Se ole Shellin ongelma vaan Visan ja pankin, maksakaa muilla korteilla tai rahalla", kuului tyly käsky. Mitkään pulinat eivät auttaneet, huoltoaseman esimieheksi esittäytynyt toinen myyjä oli yhtä tyly. Puolan Shell siirsi näin oman yhteysjärjestelmänsä vian asiakkaan harmiksi. Onneksi Kaitsulla oli tällä kertaa erimerkkinen kortti, mikä kelpasi. Jos Makke olisi matkustanut yksin, ongelman ratkaisu olisi aiheuttanut kohtuutonta  lisäharmia.

Koska tällaista käytöstä tai menettelyä on suomalaisen vaikea ymmärtää, asiasta oltiin heti yhteydessä Shellin huoltamotoiminnoista Suomessa vastaavan ST1 markkinointiin, joka pyysi dokumentoimaan tapauksen kirjallisesti ja luvattiin palata asiaan. Yli kaksi vuotta on kulunut, mitään ei ole kuulunut.

3. Viking vs. Tallink satamat Tukholmassa

Jostain ihmeellisestä syystä Viking varustamo ja Tukholman kaupunki eivät edelleenkään saa järjestetyksi selkeitä ajo-opasteita E4:sta pitkin ajaville Stadsgårdenin lauttarantaan.

Viimeisen 15 vuoden aikana Kaitsu kertoo ajaneensa lukuisia kertoja Tukholmassa harhaan, olipa navigaattorina sitten kuinka kokenut kartturi tai mekaaninen gps-laite tahansa. 

Useamman kerran olemme mekin joutuneet turvautumaan taksiin, joka edellä ajaen on johdattanut meidät oikeaan osoitteeseen. Näin kävi tälläkin kertaa.

Koska sen sijaan Tallink-Siljan Värtahamnetin Terminaliin on hyvät opasteet, ja välttääksemme turhaa hermoilua retkiemme viimeisillä kilometreillä, Fotosafareilla on käytetty vuodesta 2013 lähtien vain Tallinkin aluksia.

Kaikki tässä jutussa julkaistut matkakuvat  on otettu Makken  Apple  iPhone 4 sekä Kaitsun Nokia Lumia 800 kameroilla.