Sivuja päivitetty

23.9. 2024 kello 21.

Halutessasi lisätietoja retkistämme, ota yhteyttä:
+358-400 385 690
asb-lehti@agility.inet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:248060 kpl

_m03_nc.jpg

Norjalaiset kutsuvat Nordkappia myös nimellä Verdsend eli Maailmanloppu.


 

Jäämerelle 14.-16.9.2013

 Ajatus lähteä yksin Pohjois-Norjaan, itse asiassa Manner-Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan syntyi melko nopeasti. Tiesin kokemuksesta, että Suomen Lapissa paras ruska ajoittuu joka vuosi 13.-18.9. väliselle ajanjaksolle. Mutta millaista Jäämeren seudulla olisi tähän vuoden aikaan?

 

 

Rovaniemeltä eli Napapiirin kohdalta suorinta reittiä Nordkappiin tulee matkaa ainoastaan 710 km.

Paluumatka Altan kautta Pellon alapuolella olevalle Napapiirin rajalle tekee saman verran.

 

_m05_nc.jpg


 

 

_m06_nc.jpg

Oulusta varhain lauantaina 14.9. lähdettäessä keli oli mitä hienoin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli jo ennen kahdeksaa jo hyvinkin toistakymmentä astetta.

Matka Oulusta Pudasjärven kautta Rovaniemelle on 18 kilometriä pidempi kuin nelostietä Kemin kautta, mutta pelkästään maisemien kannalta vaikkapa etappi Pudasjärveltä Ranuan kautta Simoon on varmasti noiden lisäkilometrien väärtti.

Lapissa, juuri ennen Ranuaa oli bongattu useita muuttomatkansa aloittaneita kurkiparvia, joutsenpari uimassa Simojoen suvannossa, maakotka, koppelo, kettu sekä tietenkin useita poroja.


 

 

_m07_nc.jpg

Napapiirin jälkeen olevan Vikajärven ruskamaisemaa. Sitä mukaa kuin Oulusta alkanut hyvä ruska edelleen vain parani pohjoista kohti ajettaessa, kuitenkin muuttolintuhavainnot samalla vähenivät.

 

_m08_nc.jpg

Vanha tunturimaja. Saariselällä ennen Ivaloa on suorastaan pakko aina pistäytyä Kaunispään majalla kahvilla. Näin tein myös vuonna 2011, aikana, jolloin minkäänlaisen skootterin omistaminen ei ollut vielä käynyt edes mielessäni. Mutta ehkä tuon käynnin jälkeen kävi, koska…

 

 _m09_nc.jpg

... Kaunispäällä kesäkuussa 2011 eli runsaat kaksi vuotta sitten. Tällainen skootteri, Gilera GP 800 oli tuolloin parkissa Kaunispään uuden majan seinustalla. Pääsin haastattelemaan sen oululaista omistajaa, joka kertoi pyörän olevan moottoriltaan suurin siihen mennessä valmistettu skootteri. Valitettavasti en ole onnistunut jälkeenpäinkään selvittämään omistajan yhteystietoja.

Jäikö tuosta keskustelusta jotain kuitenkin itämään alitajuntaani?

 

 

_m10_nc.jpg

Kaunispäällä syyskuussa 2013.  Millainen vaikutus oli edellisessä kuvassa olleella Gilera GP 800:lla siihen, että tällainen 3-pyöräinen Gilera Fuoco parkkeerattiin siis samalle paikalle reilua kahta vuotta myöhemmin? Tai yleensäkin sillä, että olen ajellut vuoden päivät skootterilla?

 

 

Karigasniemellä, Inarijoen varrella asuvat osan vuotta entiset naapurini Anna ja Juha. Lupasin pistäytyä kahvilla, ja tuliaisiksi vein kaunispään majalla leivottuja legendaarisia munkkeja.

Ne jäivät syömättä kun tarjolla oli poronlihapullia ja jälkiruoaksi lettuja vaniljakastikkeen kera.

Espoolaispariskunnalla on Lapissa kaikin puolin lämmin ja ystävällinen koti, kiitokset, että sain vierailla siellä!

_m11_nc.jpg

Karigasniemen jälkeen välittömästi Norjan puolelle päästyä aurinko laskee tuntia myöhemmin kuin Suomessa.  Ensimmäistä yöpymispaikkaa Lakselviä lähestyttäessä alkoi olla jo melko pimeää.

 

_m12_nc.jpg

Parinsadan kilometrin reitti Lakselvista Nordkappiin kulkee Porsangenvuonon reunamalla karuissa maisemissa.

 

_m13_nc.jpg

Olderfjordin jälkeen Porsangenvuonon suuta ja Magerøyan saarta lähestyttäessä maisemat muuttuvat entistäkin vain karuimmiksi.

 

 

_m14_nc.jpg
Ennen perille pääsyä on ajettava kolmen tunnelin läpi, joista noin 7 kilomerin pituinen putki kulkee suurimman osan Jäämeren alla. Tämä tunneli yhdistää mantereen ja Magerøyan saaren.

 

_m15_nc.jpg

Noin 2500 asukkaan Honningsvåg on Norjan pohjoisin kaupunki ja Wikipedian mukaan samalla yksi maailman pohjoisimmista kaupungeista. Kuvassa on tietenkin Euroopan pohjoisin huoltoasema.

Täällä on syytä täyttää vajaat bensatankit, sillä Nordkappin niemen kärkeen on matkaa noin 35 kilometriä ja takaisinkin on vielä selvittävä.

 

_m16_nc.jpg

Muutama kilometri Honningsvågin kaupungista Nordkappin kärkeä kohti ajettaessa näkyy matkailijoiden suosima Euroopan pohjoisin hotelli mökkeineen.

_m18_nc.jpg

Hieman ennen niemenkärkeä näyttäytyy aava Jäämeri ensimmäisen kerran. Samalla meren sekä maaston värit muuttuvat jostain syystä voimakkaammiksi.

 


_m20_nc.jpg

Täysi puuton karu mutta samalla jylhä maisema


_m19_nc.jpg

Näkymä suoraan pohjoiseen muutama kilometri ennen Nordkappin niemenkärkeä.

_m21_nc.jpg
Nordkappin alueelle pääsy maksaa sesonkiaikana parisataa Norjan kruunua (NOK).

_m22_nc.jpg

Perillä Nordkappin niemenkärjessä eli norjalaisittain Maailmanlopussa

 

_m23_nc.jpg
Tämän pohjoisemmaksi on turha Manner-Euroopassa enää yrittää.

_m24_nc.jpg

Nordkappin maisemia ihaillessani Markku Kemistä tuli esittelemään itsensä ja samalla ihmettelemään skootteriani. Hän kertoi omistavansa sekä Vespan että perinnöksi saamansa Harley Davidsonin. Ei kestänyt kauaakaan, kun Markku innostui kehotuksestani kokeilemaan pyörääni lähtien kuvailemaan pitkin niemenkärjen sepelikköä.

 ”Olet suorittanut taatusti Euroopan pohjoisimman Gilera Fuoco -koeajoin, vaikkakin ilman kypärää”, ilmoitin juhlavasti testin päätteeksi.

 

_m25_nc.jpg

Koeajon päätteeksi Eila ja Markku kutsuivat kahville täydellisesti varusteltuun asuntoautoonsa, jolla ovat kiertäneet Eurooppaa ristiin rastiin useiden vuosien ajan. Pöydällä oleva punainen pienoismalli on tarkka kopio autotallistaan löytyvästä Vespasta.

Kiitokset kahvista ja miellyttävästä seurasta!

_m26_nc.jpg

Nordkappiin ajettaessa tule bongatuksi monenlaisia Euroopan pohjoisimpia ”asioita”, kuten vaikkapa kaupunki, huoltoasema, hotelli ja niemenkärki.  Paluumatkalla, muutaman minuutin ajomatkan jälkeen piti pysähtyä bongaamaan …


 

 

_m27_nc.jpg
... varmasti Euroopan pohjoisimmat porot.

_m17_nc.jpg
Hotelli Honningsvåg vuorenrinteeltä pohjoisesta etelään katsottaessa.

 

_m28_nc.jpg
Vaikka paluumatkan maisemat olivat samat, olivat ne yhtä jylhät ja vaikuttavat eri suunnasta katsottaessa.

 

_m29_nc.jpg

Norjan Kautokeinon ja Suomen Enontekiön välissä rajalla on Kivilompolon tulli, josta olin ajamassa läpi hieman iltakymmenen jälkeen. Samassa syttyi punainen pysäytysvalo ja kaksi tullimiestä tuli asemarakennuksesta ulos.

”Tämäpä on hienoa! Olen yli 50 vuoden ajan sekä kävellyt että ajanut lukemattomista tulleista läpi, mutta nyt minut pysäytetään ihan ensimmäisen kerran, vielä varsin pohjoisessa Lapissa”, tervehdin tullivirkailijoita.

Tähän he vastasivat naureskellen, että eivät he muuten olisi pysäyttäneet, mutta piti tulla ihan uteliaisuuttamme katsomaan millä ihmeen laitteella joku on ajamassa tullista läpi.

Pyöräni herätti molemmissa kovasti mielenkiintoa ja he kyselivät sen ominaisuuksista.

Tietenkin tarjosin koeajomahdollisuutta. ”Seuraavalla kerralla, nyt on liian vilpoista, vastattiin kohteliaasti”.

Minusta tämä elämäni ensimmäinen tullipysäytys oli varsin miellyttävä ja hauska kokemus.

 

_m30_nc.jpg
Maanantaina 16.9. lähtö aamusella Enontekiön Hetasta kohti Oulua. Sää oli muuttunut yön aikana pilviseksi mikä toisaalta pisti ruskan värit hehkumaan eri tavalla kuin auringossa. Aamupäivän aikana tulivat taivaalta myös koko retken ensimmäiset vesipisarat. Ne eivät haitanneet, sillä tästäkin Fotosafarista oli jäänyt mahtavat muistot!


 

 

 

 

 

 

 

VALOKUVISTA. Lähes kaikki tässä julkaistut Jäämeren Fotosafarin kuvat on kuvattu NIKON Coolpix S1 kameralla.

_40-300.jpg