LÄHTÖ GARMISCHISTA. Tuttuun tapaan koneet käynnistettiin aamukahdeksalta viihtyisän ja saksalaisella täsmällisyydellä hoidetun Atlas Sport -hotellin pihalta. Keulamiehen paikalle määrätty Kaitsu oli heti johdattamassa koko sakin väärään suuntaan. Se ei ollut uutta, sillä mies oli eksynyt tämän reissun aikana jo lukemattomissa liikenneympyröissä. ”Mun navi näytti tonne”, on kuulunut aina miehen vakioselitys.

ITÄVALLASSA. Uskomattoman kaunis alppitie vei  pian Garmischistä lähdettämme Itävallan tulliasemalle, josta ostimme viiden euron hintaiset vinjetit eli tiemaksut. Maksun lyhin aika on 10 päivää, me tarvitsimme lupia vain muutaman tunnin. Jos tarra puuttuu tarkastuksen yhteydessä tuulilasista, sakko on moninkertainen.

SEEFELD. Hondan Pannarit upeissa maisemissa. Martsa (vas.), Late, Rane ja Makke  lähettävät klubikavereilleen kuvan myötä terveisiä.

Kaikki talviurheilusta kiinnostuneet tietävät Seefeldin. 60-luvulla Eero Mäntyranta sai olympiakisojen huikean menestyksensä johdosta kansainvälisessä lehdistössä kutsumanimen Mister Seefeld. Kuvassa näkyvän pallon jalustaan on kaiverrettu kaikkien Seefeldin talvikisojen kultamitalistien nimet.

”ÄLÄ SÄKÄTÄ”.  Monille autoilijoille tai motoristeille saapuminen ensimmäistä kertaa kunkin uuden maan moottoritietulliin voi olla hermostuttava kokemus. Joku luukuista on tarkoitettu vain ns. Telepass-ajoneuvoille, jossain luukussa toimivat vain luottokortit ja jossain vain kolikot. Late ja Martsa ajoivat Itävallassa väärään luukkuun.

”Joku pimeässä luukussa ja vielä sälekaihtimen takana ollut nainen alkoi huudella meille koko ajan  jotain määräystä, kun pakitin pyörää siitä pois”, Late kertoi. Silloin Martsa oli hermostunut toden teolla ensimmäistä kertaa reissun aikana:

”Älä sä  s..tanan ämmä säkätä siellä verhos takana ”, Martsa karjaisi täyttä kurkkua. Vasta sitten kun Raikka tuli kertomaan, että se vain automaatti joka siellä opastaa, silloin Martsa oli rauhoittunut.

VÄLIMERI NÄKYY. Veronasta Brescian sivuitse kohti Genovaa mentäessä lämpömittari jatkoi kipuamistaan kohti kolmeakymmentä astetta. Lähestyimme Genovaa noin klo 17 jolloin välimeri pilkahti ensimmäisen kerran. Siitä eteenpäin aina San Remoon asti moottoritie kulkee välimerta seuraten. Ryhmä saapui varsin hajallaan hotellimme pihaan, koska itse kukin oli eksynyt tai eronnut jossain vaiheessa ryhmästä ja ajellut yksikseen. Miksi? Se selviää seuraavan kuvan tekstistä!

”TOM TOM TOTOM...” Tässä yhteydessä muistutettakoon, että Rane oli pakannut suosiolla oman navigaattorinsa matkatavaroittensa joukkoon. ”Täysin toivotonta touhua näyttää olevan noiden navien  kanssa ajelu”,  kuului pohjanmiehen vakaa mielipide. Ajellessaan Laten ja Martsan  perässä jäi jossain kohden jälkeen ja oli eksyä todella pahasti.

Raikka katosi muusta porukasta jo Garda-järveä sivuttaessa. Hän oli ilmoittanut lähtevänsä etukäteen San Remoon kenkäostoksille. Koska Raikan pyörässä oli kiinni tuo matkan tietoja rekisteröivä MotionX-trakkeri, päivän datatiedot (yli 700 km:n keskituntinopeus 100,2 km/h) koskevat tällä kertaa yksistään BMW:n skootteria.

Makke ajeli Kaitsun perässä omasta TomTomista reittiä varmistellen. San Remon tientulliin asti kaikki meni hyvin, mutta heti kun Makke oli vinkannut Kaitsulle että antaa mennä, murtui navigaattorista jalusta ja TomTom putosi mäkeen. Tietenkin Makke eksyi San Remon katuvilinään.

Myöhemmin sinä iltana San Remossa laulettiin  usein Marionin Tom Tom –euroviisua vuodelta 1962.

TERVEISIÄ KORSOON. San Remon hotellimme oli aivan mahtava. Hinta/laatusuhde todella hyvä, kuten kaikissa muissakin retkemme hotelleissa oli ollut.

San Remossa edustettiin Korson Kolme Pyörä Klubia, jonka jäsenet Kaitsu ja Raikka lähettävät kuvan kera terveisiä kerhon presidentti Jukalle.

RANTABULEVARDILLA. Ruokapaikkaa etsiessämme teimme liki viiden kilometrin kävelyn. Vasemmalta: Makke, Rane, Late, Martsa sekä Raikka.

MOPOJA PILVIN PIMEIN.  Kaikenakokoisia skoottereita oli San Remon liikenteessä paljon  ja niillä ajettiin todella kovaa.  Ryhmämme moottoripyöräilijät,  Rane (vas.), Makke, Late ja Martsa osoittivat aitoa kiinnostusta paikallisia skoottereita kohtaan. ”Eiköhän joku tästä porukasta ajele lähitulevaisuudessa skootterilla”, ennustaa Raikka (oik.).

KIINALAINEN ILLALLINEN. Oiva ruokapaikka löytyi San Remon keskustasta, joka oli ihan meitä varten vielä ilta yhdeltätoista avoinna.

Tämän ajopäivän maisemat, tiet ja säätila olivat tähänastisen retkemme ylivoimaisesti upeimmat.